sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

KESÄ ALKOI VALITETTAVASTI UUDELLA VALITUSKIERROKSELLA



On perin turhauttavaa taas tässäkin blogissa palata Saamelaiskäräjät-ongelmaan. Huhtikuun blogissa vielä nostattelin toivoa, että käräjien uudella johdolla olisi ryhtiä irrottautua edellisen puheenjohtajan yltiöpäisestä linjasta. Mutta ei. Se on aloittanut taas uuden valitustehtailukierroksen. Ja aivan yhtä kevyin eväin kuin aiemminkin. Kovin mielellään kirjoittaisi näin uuden kaivukauden alkaessa mieltä ja kaivuintoa kohottavaa. Mutta miten voi sen tehdä kolmatta vaiko peräti neljättä kesää valitusten johdosta kaivulupaa odottavalle. Ja uusia luppokesiä on edessä.

Tukesissa on odottamassa päätöstä yli 120 kullanhuuhdontalupaa. Se on kolmasosa kaikista yksittäisistä kullankaivualueista. Vanhimmat ovat vuodelta 2011. Ruuhka ei johdu Tukesista. Siellä tehdään hyvää työtä. Syy on Saamelaiskäräjien valitustehtailussa. Käräjät aloitti taas uuden valituskierroksen toukokuussa, kun Tukes oli tehnyt uudet myönteiset lupapäätökset Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden palautettua päätökset Tukesin uudelleen valmisteltaviksi.

Tukes oli liittänyt myönteisiin päätöksiinsä uuden laajennetun selvityksen kaivulupien vaikutuksesta saamelaisten oikeuteen harjoittaa kieltään ja kulttuuriaan. Mukana on ollut liitteenä myös se vastaava selvitys, joka on riittänyt ympäristöluvissa. Korkein hallinto-oikeus totesi ennakkopäätösluonteisessa päätöksessään 4.2.2015, että ”pienen mittakaavan, vain osan vuotta tapahtuvasta koneellisesta kullankaivusta ei ole haittaa saamelaiskulttuurille, ja että vaikutukset saamelaisten perinteisille elinkeinoille jäävät hyvin paikallisiksi.”

Miksi ympäristölupaprosessissa kunnioitetaan KHO:n päätöstä, mutta kullanhuuhdontalupaprosessissa ei, vaikka selvitykset ovat samat ja kyse on täsmälleen samasta alueesta ja toiminnasta.

Käräjät on kieltäytynyt tekemästä ko. selvityksiä, vaan sysännyt sen Tukesin tehtäväksi. Siten se on keplotellut itselleen mahdollisuuden tähdätä suoraan valittamiseen. Tämän on vasten vallitsevaa hallintokäytäntöä, jonka mukaan eri näkökulmat tuodaan esille itse lupaprosessissa, jossa niitä tarvittaessa sovitetaan yhteen. Tämä on myös kaivoslain tarkoitus.

KHO on päätöksessään velvoittanut Tukesia toimittamaan Saamelaiskäräjille riittävän aineiston, jotta Saamelaiskäräjät itse voi arvioida haetun toiminnan vaikutukset saamelaiskulttuurin kannalta. Tämän on Tukes tehnyt, mutta käräjät on kieltäytynyt tekemästä arviotaan, vaikka KHO näin tarkoitti. Tämä ei ole vastuullista toimintaa valtiorahoitteiselta viranomaiselta. Kieltäytyminen yhteistoimintamenettelystä on osoitus siitä, että ei edes itse uskota omiin väitteisiinsä eikä kykene osoittamaan ongelmia. Tai sitten on kyse tietoisesta sabotoinnista. Näyttäisi että molemmista.

Eiköhän yhtään hävetä? Ja eikö edes pelota, että jo ennestään rapautunut uskottavuus vielä entisestään heikkenee. Eikö järjen käyttö ole mahdollista, vaan kiusanteko on motiivina. Jos vahingot olisivat todellisia, valitusoikeuden käyttö olisi hyväksyttävää, jos itse lupaprosessissa ei vahinkoja voitaisi eliminoida.

Turhat valitukset vievät uskottavuuden – eikö mitään opita?

Lapin Kansa totesi pääkirjoituksensa otsikossa 14.2.2015, että ”Turha valitus vie uskottavuuden”. Käräjien entinen puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi perusteli valituksia sillä, että käräjät toteuttaa näin eduskunnan säätämiä lakeja. Lapin Kansa totesi tähän hurskasteluun, että ”Perustelu ontuu pahemman kerran. Tällainen toiminta tuskin on lain hengen mukainen. Näin tehdessään käräjät nakertaa paitsi uskottavuuttaan myös arvovaltaansa.” Juuri näin on.

Valituksissaan käräjät ei ole yrittänytkään osoittaa minkäänlaisia konkreettisia haittoja, joita pitäisi estää. Muut, kuten kalatalousviranomainen, ympäristöviranomainen ja paliskunnat ovat esittäneet konkreettisia parannusehdotuksia, jos tarvetta on ollut. Ja niitten pohjalta on edetty, kullankaivajat tarvittaessa joustaen.

Nyt on siis tilanne, että käräjien uuden valituskierroksen mukaisia valituksia joudutaan odottamaan hallinto-oikeudesta pahimmillaan puolisentoista vuotta, jotta saadaan tietää kelpaavatko Tukesin laatimat uudet, laajemmat selvitykset. On mahdollista, että hallinto-oikeus hyväksyy käräjien valitukset ja palauttaa Tukesille. Ja taas alkaa uusi luvanmyöntämisprosessi. Jos hallinto-oikeus hylkää käräjien valituksen, se tietysti aikoo valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Vuosia kuluu.

Lapin Kullankaivajain Liitto onkin päättänyt kiirehtiä Pohjois-Suomen hallinto-oikeutta tekemään mahdollisimman pikaisesti päätöksen ensimmäisistä, siis nyt toukokuussa käräjien tekemistä valituksista. Liiton hallitus myös kirjelmöi uutta elinkeinoministeriä ja ministeriötä koskien edellä todettuja ongelmia ja, että ministeriö ryhtyisi valmistelemaan kaivoslain uudistamista.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen kiirehtiminen on vain ensiapua nykyiseen luparuuhkaan. Samoin se, jos Tukesille myönnettäisiin lisäresursseja luparuuhkan purkamiseen. On myös huomattava, että kullanhuuhdontalupamaksu määräytyy sen käsittelyyn käytetyn työajan perusteella.

Tärkeintä olisi, että kullanhuuhdonnan lainsäädännöllinen asema muutetaan. Kaivoslaissa säädettiin, että kullanhuuhdonta rinnastetaan varsinaiseen kaivostoimintaan ja sen valitusmahdollisuuksiin. Muutaman kuutiometrin kullanhuuhdonta rinnastetaan Talvivaaran kaltaisiin kaivoksiin. Mitä pitäisi tehdä?

Toiveita uuteen elinkeinoministeriin

Kaivoslakia tulisi muuttaa siten, että kullanhuuhdonnalle säädetään nykyistä kevyempi lupa- ja valitusprosessi. Samassa yhteydessä laajennettaisiin toimenpideluvan myöntämismahdollisuus koskemaan myös muita kuin jatkolupia. Myös nykyistä 4+3+3+ vuoden luvitussykliä tulisi muuttaa valitustehtailun vuoksi esimerkiksi siten, että ensimmäisen ”koekauden” jälkeen lupa olisi vaikkapa 10 vuotta tai ainakin nykyistä huomattavasti järkevämpi. Samassa yhteydessä tulisi myös uudelleen arvioida elinkeinonharjoittajien oikeutta loukkaava kaivospiirien lakkauttaminen.

Kullanhuuhdonta ainakin pienempien kaivumäärien, esimerkiksi alle 1000 kuutiometrin vuosikaivun osalta tulisi rinnastettava ympäristöasioiden osalta maa-ainesten ottamiseen. Tällöin ympäristöluvan myöntäisi kunnan ympäristösuojeluviranomainen. Onhan kullanhuuhdonta, myös koneellinen rinnastettavissa mittaluokaltaan soramonttuihin ja vastaaviin. Useimmiten kullanhuuhdonta-alue on paljon pienempi.

On kestämätöntä, että nykyisellään lupaprosessi valituskierroksineen kestää vuosikausia ja sitten kolmen vuoden jälkeen sama taas uudelleen. Kyse on selkeästä kullankaivajien oikeusturvan ja elinkeinovapauden loukkaamisesta. Eduskunnassa tehty perustuslain tulkinta ei turvaa kullankaivajien oikeuksia. Kullankaivaja ei ole samanvertainen lain edessä kuin vaikkapa samoilla alueilla toimiva poromies.

Kun meneillään on hyvin poikkeuksellinen tilanne, mikseipä voisi säätää ”poikkeuslaki”, jolla päättyneillä luvilla voitaisiin jatkaa kullankaivua niin kauan kuin uusi lainvoimainen päätös on saatu.

Suomen uuden hallituksen hallitusohjelman ja yleisen retoriikan mukaan nyt ryhdytään purkamaan normeja ja ylimääräisiä hallintokiemuroita. Kuinka paljon kuluukaan myös hallinto- ja oikeusviranomaisten ylimääräistä työpanosta nykyiseen luparuljanssiin. Hämmästyttävintä on, että tämän käynnistysprosessia rahoitetaan oikeusministeriön Saamelaiskäräjille myöntämän erillisrahoituksen turvin.

Kullanhuuhdontaa koskevien lupien käsittely ja saaminen pitäisi tapahtua yhden luukun periaatteella eli tehtäisiin yksi hakemus, jonka perusteella asianomaiset viranomaiset antaisivat kaivuun oikeuttavat luvatluvat. Nykyisin ympäristö- ja kullanhuuhdontaluvat haetaan eri tahtia, mikä mahdollistaa valittaa niistä erikseen, jota Saamelaiskäräjät käyttää hyväkseen. Yhden luukun periaate yleisesti on maan uuden hallituksen työlistalla.

Myönteistä uudessa hallitusohjelmassa on myös se, että valittamista Korkeimpaan hallinto-oikeuteen on tarkoitus rajoittaa juuri tällaisten perusteettomien kiusantekovalitusten johdosta.

......ja toiveita uuteen eduskuntaan

Kullankaivajilla oli edellisessä eduskunnassa hyvä yhteistyökumppani Heikki Autto. Hän ei valitettavasti jatka uudessa eduskunnassa. Prosessin pani alulle itse asiassa kansanedustaja Hanna Mäntylä, mutta oppositiosta käsin vaikutusmahdollisuudet olivat mitättömät. Onneksi Heikki hallituspuolueesta otti aloitteen käsiin ja toimenpidelupamahdollisuus valitustilanteissa saatiin jatkoluville.

Hanna Mäntylä on nyt hallituspuolueessa ja peräti ministeri. Toivottavasti hän jatkaa toimintaa kullankaivun hyväksi, vaikka se ei hänen ministeriönsä toimialaan kuulukaan. Enontekiöläinen uusi kansanedustaja Mikko Kärnä on osoittanut kiinnostustaan ajaa kullankaivajien asioita ja jakaa samoja huolia kuin kullankaivajatkin. Myös Mikko on hallitus- ja peräti pääministeripuolueesta. Uskon, että myös hän tulee tekemään parhaansa meidän hyväksi. Meillä on nyt hyvät lähtökohdat ajaa niitä asioita, jotka ovat eduskunnasta ja hallituksesta kiinni. Toki asetamme toiveita myös muihin Lapin kansanedustajiin. Mikseipä myös koko maan kansanedustajiin. Kaikki kansanedustajat saavat kullankaivajaliitolta infopaketin kullankaivun ajankohtaisista asioista ja meidän esityksemme ongelmien ratkaisemiseksi.

Haastan kaikkia kullankaivajia ja kullankaivun ystäviä pitämään oman vaalipiirinsä tai muuten tuttavapiiriinsä kuuluvia kansanedustajia ajan tasalla meidän asioista.
Hyvää kaivukesää teille, joihin käräjien terrori ei (vielä) ole ulottunut. Hyvää kesää kaikille muillekin tämän blogin lukijoille.

2 kommenttia:

  1. Ei Hannun kuvailema valitusruletti-ikiliikkuja taivaasta tipahtanut. Ekofasistien ja saamelaiskäräjien soluttama kaivoslakityöryhmä vei Mauri Pekkarista kuin pässiä narussa; eikä Pekkarisella näyttänyt olevan mitään pyöritystä vastaan. Urpo J Salo
    - kunnian mies - sanoi kaivoslakiesitystä täysin kelvottomaksi, mutta korjasi sitten, että oikeastaan siinä onkin vain yksi virhe, otsikko jonka pitäisi olla "Laki kaivostoiminnan estämiseksi Suomessa." Arska

    VastaaPoista
  2. Ei Hannun kuvailema valitusruletti-ikiliikkuja taivaasta tipahtanut. Ekofasistien ja saamelaiskäräjien soluttama kaivoslakityöryhmä vei Mauri Pekkarista kuin pässiä narussa; eikä Pekkarisella näyttänyt olevan mitään pyöritystä vastaan. Urpo J Salo
    - kunnian mies - sanoi kaivoslakiesitystä täysin kelvottomaksi, mutta korjasi sitten, että oikeastaan siinä onkin vain yksi virhe, otsikko jonka pitäisi olla "Laki kaivostoiminnan estämiseksi Suomessa." Arska

    VastaaPoista