KULLANKAIVU JA KAIVOSTOIMINNAN TOIMIALAKATSAUS

Aivan äskettäin ilmestyi Lapin ammattikorkeakoulun julkaisusarjassa Suomen kaivostoiminnan toimialakatsaus 2017. Siihen on päivitetty vuonna 2013 ilmestynyt edellinen toimialakatsaus. Toimittajina ovat Jouko Karinen, Antti Peronius ja Rauno Toppila. 

Nimensä mukaisesti toimialakatsaus keskittyy geologiaan ja kaivostoimintaan. Kullankaivajat ja kiviharrastajat ovat luonnostaan kiinnostuneita geologiasta, kivistä ja mineraaleista. Omilta mailta löytyvät kivet suurin piirtein tunnetaan. Oudommat pannaan talteen ja tutkitaan iltapuhteina. Mielenkiintoisimmat kivet on ehkä lähetetty tutkittavaksi GTK:een.  Sieltä onkin saatu apua. Aktiiviharrastajille tuttu, juuri eläkkeelle jäänyt GTK:n erikoistutkija Kari A. Kinnunen tosin kertoo Mineralia-lehden 3/2017 numerossa, että GTK on uudistamassa toimintaansa siten, että se rajoittaa toimintaansa kattamaan vain GTK:n itse järjestämänsä tapahtumat. Yhteistyö kivikerhojen ja niiden järjestämien tapahtumien kanssa tulee jäämään pois. Myös tutkittavien kansannäytteiden määrää halutaan vähentää. Tämä tapahtuu tietysti säästösyistä. Onhan Suomen valtio köyhempi kuin koskaan, jos uskoo erilaisten säästötoimien perusteluita.

Malmit ja kaivostoiminta kiinnostavat kullankaivajia vähintäänkin kullan osalta. Jospa se emäkallio löytyy juuri omalta valtaukselta. Lapin kultamailla on vedetty johtopäätös, että irtokulta on tullut länsi-lounassuunnasta. Sitä on käyty myös etsimässä. Lemmenjoen kaivaja Väinö Hoppu lähti aktiivikullankaivunsa lopetettuaan vuonna 1979 etsimään emäkalliota Repojoelta, josta hän päätelmiensä perusteella varmuudella tiesi lähtöpaikan olevan. Siellä hän nukkuikin ikiuneen teltassa unelmiensa emäkallion päälle.

Vähän kauempaa Kittilän Suurikuusikosta löytyikin kalliokultaa. Kaivos tuottaa vuosittain noin 6000 kg kultaa. Sodankylän Kevitsa tuottaa vajaa 500 kiloa kultaa, Ilomantsin Pampalo yli 300 kiloa, Polvijärven Kylylahti sata kiloa.  Rovaniemen ja Ylitornion rajamailla Rompaksen alueella ovat tutkimukset käynnissä. Kulta esiintyy pistemäisesti ja parhaimmillaan kultaa jopa 37 gr tonnissa.

GTK on arvioinut todennäköisyyslaskelmien perusteella, että Pohjois-Lapissa on satoja tonneja toistaiseksi löytämätöntä kultaa. Osa siitä on väistämättä placer-kultaa. Jos ja kun Lemmenjoen konekaivu loppuu, huuhdontakullan tuotanto romahtaa rajusti ellei uusia huuhdota-alueita löydetä. Vuotson ympärillä on lupaavia alueita, mutta ne eivät vielä riitä korvaamaan menetystä. On saatu hyvin käyntiin Lapin huuhdontakullan sertifiointi -hanke. Mutta mistä siihen kulta? 

Kullankaivu ja kaivostoiminta

Toimialakatsaus keskittyy malmeihin ja teollisuusmineraalien hyödyntämiseen. Kullankaivua ei näihin lasketa. Kun valmisteltiin 2011 voimaan tullutta uutta kaivoslakia, käytiin keskustelua pitäisikö kullankaivu käsitellä siinä omana erillisenä kokonaisuutena vaiko osana muuta kaivannaistoimintaa. Toisaalta katsottiin, että jos käsiteltäisiin osana kaivostoimintaa, sen status voisi nousta. Toisaalta pelättiin, että osana kaivostoimintaa sitä koskevat säännökset tulisivat yhtä ankariksi kuin kaivoksissakin.  Lopputuloshan oli, että kullankaivu kullanhuuhdonta-nimisenä eriytettiin omaksi luvuksi. Jälkeen päin katsoen näin varmaankin olikin parempi esimerkiksi kullanhuuhdontalupien toimeenpanomahdollisuuksien laajentamiseksi valituksista huolimatta.

Varsinaisen kaivostoiminnan ja kullankaivun välimaastossa on pienkaivostoiminta. Ammattimaista koneellista kullankaivua voi pitää pienkaivostoimintana. Kaivostoiminnan toimialaraportissa 2017 onkin viisaasti tehty yhteinen pienkaivostoiminnan ja kullanhuuhdonnan kappale. Siten kullanhuuhdonta on päässyt mukaan toimialaraporttiin. Kappaleen kirjoittanut Antti Peronius kertoo tiivistetysti kullankaivun historian ja nykypäivän. 

Peronius arvioi myöskin, miksi pienkaivostoiminta ei ole saanut Suomessa jalansijaa niin kuin monissa muissa maissa. Hänen mukaan Suomessa kaivostoiminta on ollut ruotsalaisen ja venäläisen perinteen tavoin ylhäältä organisoitua toimintaa, jossa valtio eri elintensä kautta on ollut sekä käynnistäjänä että päätoimijana. Tämän perinteen ja siihen pohjautuvan lainsäädännön vuoksi Suomessa ei ole ollut eikä ole edelleenkään merkittävää pienkaivostoimintaa. Suomessa kullankaivun julkista kuvaa leimaa harrastu ja elämäntapa. Kullankaivua ei meillä mielikuvissa rinnasteta kaivostoimintaan. Maailmalla kullanhuuhdonta on kuitenkin merkittävää liiketoimintaa ja sitä pidetään aivan normaalina kaivostoiminnan muotona ja siitä on suora jatkumo laajamittaisempaan kovan kiven kaivostoimintaan.

Näin varmasti on. Jos uusia merkittäviä ammattimaiseen toimintaan soveltuvia huuhdonta-alueita ei löydetä, tuotetun kullan määrä vähenee radikaalisti ja painopiste entisestään siirtyy harrastustoimintaan.  Kullankaivun arvostuksen jatkuminen ei tarvitsekaan olla tuotantomäärissä, vaan miten se asemoituu ympäröivän yhteiskunnan muuhun elämään ja ennen kaikkea elinkeinoelämään. Toki kullankaivajat edelleenkin ovat enimmäkseen omissa oloissaan puurtavia ja se monelle riittää. Mutta jos ajatellaan kullankaivun yleistä imagoa, on tärkeää, että kullankaivuyhteisö hakeutuu yhteistyöhön ympäristönsä kanssa. 

Keskeisin yhteistyökumppani on matkailuelinkeino. Mutta pidetään mielessä, että Suomessakin pienkaivosluonteinen ammattimainen konekaivu ja siihen liitettynä systemaattinen geologinen seuranta voi parhaimmillaan johtaa laajamittaisempaan kovan kiven kaivostoimintaan niin kuin Peroniuksen mukaan onkin tapahtunut muualla maailmassa.

Toimialakatsaus antaa kansantajuisesti kattavat tiedot nykyisistä ja valmisteilla olevista kaivoksista, lainsäädännöstä, ympäristövaikutuksista ja päästöjen ehkäisystä, kaivosprosessista ja -tekniikasta sekä logiikasta. Mielenkiintoista luettavaa myös kullankaivajalle. 

Raportti on luettavissa osoitteessa

http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/143056/B%204%202018%20Suomen%20kaivostoiminnan%20toimialakatsaus%202017.pdf?sequence=1&isAllowed=y

ENTISEN PUHEENJOHTAJAN BLOGEISTA

Kirjoitin kolmen puheenjohtajuusvuoden aikana yhteensä 21 blogia. Tämä on viimeinen, joten nyt on sopiva tilanne tarkastella, miten niitä on luettu ja mihin LKL:n puheenjohtajablogin ajattelu perustuu. Käytössä ollut alusta Blogger antaa tilastoja niistä lukijoista, jotka ovat kirjautuvat sen kautta. Lisäksi blogit on julkaistu LKL:n kotisivujen kautta, joista saa omat tilastot. Blogikohtainen lukijamäärä on yleensä vaihdellut 1000 ja 2000 kävijän välillä. Keskikesällä lukijoiden määrä kuitenkin selvästi laskee, kun väki on montuilla ja lomilla. Suurin osa, vähintään kolme neljäsosaa lukijoista on tullut suoraan ruihtu.blogspot.fi -osoitteen kautta. Eri henkilöitä tämän osoitteen kautta on ollut lukijoina ennen tätä kirjoitusta 6625, jonka lisäksi tulevat liiton sivujen kautta lukevat, joten eri lukijoiden kokonaismäärä nousee siitä vielä reippaasti.

Selvä piikki tulee sen jälkeen, kun uudesta blogista on tiedotettu Kullanhuuhtojia- fb-ryhmässä.  Sen jälkeen tulee päivässä parhaimmillaan yli 700 lukijaa. Aktiivilukijat jakavat uutta blogia eteenpäin muihin ryhmiin tai kavereille. Inarin kansalaiskanava -fb-ryhmässä julkaistun jälkeen tulee toinen piikki. Lukijamäärä on selvästi lisääntynyt ajan mittaan. Eri teemat kiinnostavat eri lukijoita. Uusi lukija useasti lukee myös aiempia blogeja. 

Kullanhuuhtojia-ryhmässä on yli 1200 jäsentä. En ole selvittänyt, keistä jäsenet koostuvat, mutta oletan, että pääosa on niitä aktiivisia LKL:n jäseniä, jotka ylipäätään seuraavat somea. Liiton ja tämän ryhmän sivut eivät ole kilpailevia. Ryhmän etu on se, että sieltä tulee aina ilmoitus uudesta julkaisusta. Kullanhuuhtojissa käydään hyviä keskusteluja, siitä ei ole oltu liiton piirissä mustasukkaisia. Päinvastoin, tärkeintä on, että tieto leviää ja keskustellaan.

LKL:N PUHEENJOHTAJA-BLOGIN PERUSAJATUS

Tarkoitus on ollut lisätä liiton toiminnan ajankohtaistiedottamista LKL:n jäsenille, muille kullankaivusta kiinnostuneille, myös laajemmin suurelle yleisölle ja myös sidosryhmille. Olen huomannut, että myös ainakin Lapin tiedotusvälineet ovat seuranneet minunkin blogi-kirjoittelua ja ovat olleet niitten perusteella yhteydessä. Myös useat sidosryhmät näyttävät seuraavan. Joskus on kyselty, että missä blogi viipyy, kun on tullut pitempi tauko.

Olin LKL:n hallituksessa 2002 alkaen. Silloin uusi puheenjohtaja oli Kari Merenluoto. Hänen keskeinen ajatus oli, että kullankaivajien pitää nähdä yhteisönsä osana paikallisia elinkeinoja ja paikallisyhteisöä yleensäkin. Pitää suuntautua ulospäin ja luoda kontakteja ympäröivään paikallisyhteisöön ja sidosryhmiin. Ulospäin tiedottaminen on siihen yksi väline. Silloin ei vielä some ei ollut käytössä. Facebook perustettiin vasta 2004. Puheenjohtaja Jouko Korhonen alan asiantuntijana toi mukanaan tekniset välineet, kotisivujen kehittämisen ja myös puheenjohtajan blogin. Se tehosti omalta osaltaan Merenluodon Karin perusajatuksen toteuttamisen.

Blogieni kokonaislukijamäärä, joka on lähes kaksinkertainen liiton jäsenmäärään verrattuna ja ottaen huomioon, että vain osa jäsenistä käyttää somea, blogien kautta on saavutettu tuhansia muitakin ihmisiä kuin kullankaivajia. Sillä perusteella myös blogien kautta voidaan levittää liiton näkemyksiä ja muutakin kullankaivuinformaatiota laajalti liiton ulkopuolellekin.

Puheenjohtajan blogien perusajatus on ollut, että niiden kautta informoidaan liiton hallituksen toiminnasta yksityiskohtaisemmin kuin hallituksen päätösten tiivistelmässä liiton kotisivuilla, kerrotaan valmisteilla olevista asioista ja myöskin puheenjohtajan muista aivoituksista. Joskus muustakin kullankaivuun liittyvästä. Blogi ei ole liiton blogi vaan puheenjohtajan blogi.

Yhdistyksellä pitää olla ulospäin näkyvä puheenjohtaja. Siihen omalta osaltani pyrin blogien kautta. Ei tarvitse olla valokuvaksi sliipattuna pärstänä, mutta vähintäänkin mielipiteistään tunnettuna henkilönä, johon voi ottaa yhteyttä. Pitää olla henkilö, jonka esittämien mielipiteiden pohjalta voi tyytymättömyytensä purkaa, mikseipä kiitoksenkin. Hallituksen kokouspäätösten taakse piiloutuvalla puheenjohtajalla ei ole arvoa. Blogi ei ole vain yhdensuuntainen sanoma, vaan tarjoaa mahdollisuuden palautteeseen. Sitäkin on kohtalaisesti tullut.

Kun tulin puheenjohtajaksi 2015, en ollut aktiivinen somen käyttäjä, mutta Korhosen Jokke sanoi, että kyllähän kunnianarvoisan ja nykyaikaisen järjestön puheenjohtajan pitää seurata aikaansa ja olla osa nyky-yhteiskuntaa eli some-maailmaa. Niinpä piti ryhtyä siihen ja myös blogi-kirjoitteluun. Kohtalaisen suuri lukijamäärä ja sen kasvu osoittaa, että oikeilla jäljillä on oltu. Kokemus osoittaa, että edunvalvontajärjestö ei tule toimeen ilman aktiivista somen käyttöä. 

Kiitän blogieni lukijoita ja palautteen antajia. Valmistaudutaan kaivukauteen.