Aloitin keväällä Ruitunmutkasta-blogini. Pari ehdin ennen
kesää kirjoitella. Vanhasta kokemuksesta tiesin, että kesällä ei ole lukijoita
eikä itselläänkään ole aikaa moiseen. Syksyllä sitten. Olen nyt syksyllä vilkuillut
blogini kävijämääriä. Niitä on ollut jokunen päivittäin, joskus kymmeniä ja
enimmillään 88 päivässä. Viimeisen kuukauden aikana 180 kävijää. Tänään ennen tätä kirjoitusta oli 12 kävijää.Keväällä, kun oli
uusia kirjoituksia, päivässä oli jopa 700 kävijää. Lukijoita siis olisi, kunhan
vain olisi kirjoituksia. Toki niitä vanhempia kirjoituksiani näytään luettavan,
kun uusia en ole saanut aikaan. Kovin hiljaistahan kullankaivajien nettimaailmassa
on muutenkin viime aikoina muutenkin ollut.
Suuri kävijämäärä saa pohtimaan somen merkitystä
kullankaivuyhteisössä. On esitetty käsityksiä, että kullankaivajat lukevat vain
printtijulkaisuja eikä nettijulkaisuihin kannata satsata. Someen ei pidä
sekaantua pitkällä tikullakaan. Nettijulkisuus kilpailisi printin kanssa jopa
jäsenmäärää alentavasti, kun netistä saa lukea ilmaiseksi. Korkeatasoinen Prospäkkäri-lehti saatiin myös
näköisversiona nettiin. Katastrofia ei ole tapahtunut. Nykyisin ei ole joko-tai
-tilanne vaan sekä-että. Tosin siten, että printtipuolen merkitys suhteessa
nettimuotoihin vähenee kovaa vauhtia.
Netti ja some ovat
tulleet jäädäkseen
Yhteiskunnassamme somen merkitys väistämättä kasvaa.
Kullankaivajat eivät ole poikkeusryhmä, joka ei seuraisi ajan henkeä. Kullanhuuhtojia-
FB-ryhmällä on 1328 jäsentä. Tämä osoittaa, että sentyyppiselle FB-ryhmälle on
tilausta. Näköjään myös blogeille. Samaan hengenvetoon pitää todeta, että ei pidä ajatella
niin, että someen pitäisi suhtautua kritiikittömästi. Valtaosa varsinkin henkilötason
postauksista on narsistista roskaa, mutta Kullanhuuhtojia-ryhmän kaltaisissa erityisryhmissä
kirjoittelu on enimmäkseen asiallista. Myös TV-tarjonnasta valtaosa on roskaa,
mutta silti TV-tarjontaa ei pidä kieltää eikä väheksyä. Vastaava tilanne oli aikoinaan,
kun tuli videot, elokuvafriikit ja monet muutkin tuomitsivat videot kaiken
kaikkiaan tuomittaviksi roskatuotannoksi. Eihän se muoto vaan sisältö on
ratkaiseva. Uudistuksilla on aina vanhoilliset vastustajansa eikä ikä ole se
ratkaiseva tekijä. Vanhan liiton naisia ja miehiä aina löytyy.
Minä itse olen hyvin epäluuloinen kaikenlaisen uuden
hömpötyksen suhteen, niin oli myös somen suhteen. Oli iso kynnys lähteä mukaan. Mutta jääräpäänkin pitää
alistua todellisuuden edessä. Ei auta potkia tutkainta vastaan. Se taidettiin
sanoa Isossa kirjassa.
Kylmä tosiasia on, että LKL:n jäsenistöstä vanhempi osa,
jonka osuus on huomattava, vähenee ”luonnollisen” poistuman tietä. Siis se osa,
joka käyttää somea vähemmän. Uudet potentiaaliset kaivajat ja samalla jäsenet
ovat nuorempaa polvea, jotka lähes äidinmaidossaan ovat omaksuneet somen ja
muun netin käytön ja hakevat tietonsa niistä. Jo koulussakin pääasiallinen tiedonhankinta
tapahtuu netistä.
Kun leikkiin lähtee, sen kestäköön. Kun aloitin
Ruitunmutkasta-blogin ei oikeastaan suuremmasti ajatellut sitä, että siitä
seuraa velvoite, että pitää myös kirjoitella uusia. Nyt havahduin, että kun kymmenittäin
ja jopa 88 kävijää päivässä käy turhaan sivuilla, eikä uutta ole tullut kuukausiin,
pettymystähän tulee. Sama pätee myös kotisivujen suhteen, jos vanhat jutut
pysyvät eikä uutta ilmesty. Merkittävintä on, että on tarjolla uutta ja hyödyllistä
eli ylläpitopuolella on päävastuu. Lukijoita tai välinettä turha syyttää,on turhautumista.
Päättyneen kesän
saldoa
Isomushippujen osalta kesä oli hyvä. Ne saivat julkisuutta
ja myös konekaivun loppumisen aiheuttama todellisuus kullankaivajille. Hyvä
näin. Itse kaivospiirien lakkautumisen ei enää päästä vaikuttamaan, mutta nyt
on keskityttävä sen jälkeiseen. Kaivospiirien haltijoiden kannalta keskeisintä
on sen selvittäminen, millaisiin korvauksiin on mahdollista kaivospiiriin
jääneestä kullasta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on mahdollisuus. Se voi
pakottaa Suomen valtion korvauksiin. Mahdollisuus on pieni, mutta käyttökelpoisuus on selvitettävä.
Menetetyn kullan lisäksi on paljon muuta kaivospiirien lakkauttamiseen liittyvää, mm. nykyisiin huoltorakennuksiin
liittyviä kysymyksiä, jotka ratkaistaan lähinnä Metsähallituksen kanssa. Viime
aikoina on Metsähallituksen kanssa päästyä kohtalaiseen yhteisymmärrykseen.
Osin siihen on varmaankin vaikuttanut, että se on hävinnyt mm. Lemmenjoella
asumis- ja rakentamisoikeuksiin liittyvissä oikeustapauksissa. Edessä on kuitenkin
väistämättä vielä kovia otteluita.
Lemmenjoki kontra
Ivalojoen alue
Kullankaivajien liiton toiminnassa on viimeisten
vuosikymmenien aikana tullut ajoittain vastakkainasettelu kahden pääalueen
Lemmenjoen ja Ivalojoen alueiden välillä. Liiton vuosikokouksessa 1980- ja 90
luvuilla Inarin palokunnan talolla käytiin ajoittain kiivastakin keskustelu. Nykyiset
vuosikokoukset ovat hyvin kesyjä, jopa aneemisia niihin verrattuna.
Lemmenjoen konekaivun loputtua väistämätön tosiasia on, että
kullankaivun painopiste on siirtymässä Ivalojoen ja sen lähialueille. Mutta sen
ei saa merkitä sitä, että tässä ja nyt, parin vuoden aikajaksolla Lemmenjoen
konekaivajat jätettäisiin yksin. On tehtävä Lemmenjoen suhteen,
mitä vielä tehtävissä on. Lemmenjoen konekaivukullan loppuessa myytäväksi
tulevan kullan määrä vähenee radikaalisti. Ammattikaivajien osuus
harrastajakaivajien määrän suhteen pienenee ja saatu kulta jää suurelta osin piironginlaatikkoon. Hipuista ehkä tehdään tai teetetään koruja omaan käyttöön.
Pienimuotoinen
konekaivu ilmoitusmenettelyyn
Eduskunta on saanut käsiteltäväkseen normienpurkuun
liittyvän hallituksen lakimuutosehdotuksen https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_94+2018.aspx
Sen mukaan jo ensi vuonna alle 500 kuution konekaivun aloittamiseen ei enää
tarvita erillistä ympäristölupaa kullanhuuhdontaluvan lisäksi silloin, kun ei
tarvita vesilupaa ja työskentelyaika olisi enintään 50 vrk vuodessa.
LKL esitti 1000 kuution rajaa. Alkuperäisessä
ympäristöministeriön esityksessä kuutiomäärä oli vain 300, joten pientä
parannusta saatiin lausuntokierroksen jälkeen. Lakiesityksen kuutiomäärään
sisältyy myös pintamaiden poisto, joten todella pienimuotoisesta on kyse. Muutos
mahdollistaa lähinnä tutkimusluonteisen toiminnan. Jos tulokset ovat hyviä,
voisi sitten aloittaa laajamittaisemman ympäristöluvallisen konekaivun.
Hallituspuolueiden rivit eduskuntakäsittelyssä pidettäneen
kurissa, joten läpimeno lienee varma. Kuitenkaan ilman kriittistä keskustelua ei
varmaankaan mene. AVIn lausunnossa mm. pelättiin, että syntyy laajoja
kullankaivualueita, joka koostuu useista pienistä ympäristöluvattomista
alueista. Kuitenkin lakiesityksen perusteluissa ilmoitusmenettelyyn arveltiin
tulevan ale 10 tapausta.
Huolestuttavaa on, että lakiesityksen jatkokäsittelyssä
muutettiin alkuperäistä esitystä siten, että saamelaiskäräjillä olisi samanlaiset
kuulemis- ja -valitusoikeudet kuin ympäristöluvassa. Valitukset siis jatkuvat. Ilmoitus
pitää tehdä vähintään 120 päivää ennen toiminnan aloittamista. Jos siis aikoo
ensi kesänä aloittaa ko. toiminta, pitää ilmoitus tehdä jo alkuvuodesta. Mutta
ottaen huomioon em. valitusmahdollisuus, aloittaminen saattaa venyä pitkälle.
Saamelaiskäräjät
aktivoitunut jälleen kullankaivun suhteen
Viime viikolla Oikeusministeriö ja saamelaiskäräjät järjestivät
eri ministeriöille suunnatun saamelaisasiain neuvottelupäivät. Käräjien
puolelta keskeinen ellei kaikkein keskeisin asia oli kullankaivun vastustaminen.
Perusteluiksi oli kerätty pino asiakirjoja, myös LKL:n laatimia. Käräjät oli
pyytänyt lausunnon Luonnonvarakeskukselta LKL:n 2012 laatimista laskelmista kullankaivun
poronhoidolle aiheuttamista menetyksistä. Lausunto oli sisällöltään kevyt
saamelaiskäräjien väitteisiin nähden, mutta käräjät yrittivät silti vedota myös
siihen. Lausunto rakentuu sen pohjalle,
että kullankaivu tapahtuu jäkälämailla, mutta tunnetusti jäkälä ei kasva
puronuomissa.
Neuvottelupäiville toimitetut asiakirjat löytyvät
Saamelaiskäräjien nettisivuilta www.samediggi.fi Liitteistä löytyy
monta mielenkiintoista ja huvittavaakin väitettä. En ryhdy niitä tässä sen
tarkemmin analysoimaan. Kannattaa perehtyä.
