keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

MITÄS ME UUDET PUHEENJHTAJAT!


Tulin valituksi kullankaivajien puheenjohtajaksi. Kiitos luottamuksesta. Valintapäivä 28.3. oli sikälikin historiallinen Inarin kirkonkylässä, että silloin valittiin myös uusi puheenjohtaja, Tiina Sanila-Aikio Saamelaiskäräjille.

On ollut surullista huomata, että saamelaisten kanssa ei ole löytynyt yhteistyön säveltä, kun oma Lapin-taustani on niin kiinteästi liittynyt saamelaisiin ja saamelaiskulttuuriin. Tai itse asiassa ongelma ei ole yhteiselo yksittäisten saamelaisten kanssa. Heidän kanssaan on aina tultu hyvin toimeen hyvä. Mutta Saamelaiskäräjien edellisen puheenjohtajan kaudella alkoivat ongelmat


Taustaani saamelaiskulttuurin suhteen

Blogin pitäjän tehtäviin kuuluu kertoa myös omasta taustastaan juttujensa pohjaksi. Siksi palaan vuoteen 1972. Tulin Turun yliopiston opiskelijoiden mukana rakentamaan Saamelaismuseota. Siihen sisältyi myös esineiden keruuta ympäri Inarin ja Utsjoen kairoja silloisia yksittäistaloja koluten. Perehdyin saamelaiskulttuuriin Saamelaisten Liiton silloisten toiminnanjohtajan Johan Nuorgamin ja puheenjohtaja J.E. Jomppasen johdolla viitisen vuotta. T.I.Itkosen kaksiosainen jättiteos, Suomen saamelaiset vuoteen 1944, tuli moneen kertaan käytyä läpi. Saamelaismuseon ulkoalueen jokseenkin jokaisesta rakennelmasta löytyy minun työni jälkiä.

Tuolloin elettiin saamelaisradikalismin aikaa. Henkilökohtaisiksi tutuiksi tulivat Nils-Aslak Valkeapää, Nils-Henrik Valkeapää, Iisko Sara, Sulo Aikio, Oula Näkkäläjärvi ja monet muut. Kolttaheimon puolelta yhteistyökumppaneita olivat mm. Matti Sverdloff ja Sergei Kp Fofanoff. Oli helppo olla kannustamassa ja työn puolesta tukemassa saamelaiskulttuurin elinvoimaa. Tein tutkimuksen orastavan Lapin matkailun vaikutuksista saamelaiskulttuuriin valmisteilla ollutta Lapin matkailun kehittämisohjelmaa vuosille 1977-80 varten. Minua syytettiin liiallisesta saamelaismyönteisyydestä.

Sittemmin tein vuosikymmenet yhteistyötä Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kanssa, erityisesti rehtorin Lassi Valkeapään kanssa, entisen Saamelaisvaltuuskunnan pääsihteerin kanssa ja myöhemmin Liisa Holmbergin kanssa. Kiersimme kauttaaltaan Venäjän alkuperäiskansojen poronhoitoalueita poronlihan jalostuksen ja markkinoinnin kehittämisprojektien merkeissä. Venäjän alkuperäiskansojen yhdistys RAIPON oli keskeinen yhteistyökumppani.

Vuonna 1996 olin Kanadan Ottawassa silloisen Saamelaisvaltuuskunnan puheenjohtajan Pekka Aikion kanssa perustamassa Arktista neuvostoa Lapin edustajina ja myös myöhemmin lukuisissa neuvoston kokouksissa. Alkuperäiskansat, saamelaiset mukaan lukien saivat neuvostossa keskeisen aseman, käytännössä veto-oikeuden arktisten asioiden päätösten suhteen. Tätä oikeuttaan pohjoiset alkuperäiskansat ovat kohtalaisen maltillisesti käyttäneet. Hyvä näin.

Pekka Aikio oli kansainvälisesti hyvin arvostettu henkilö. Hän oli vahva Saamelaiskäräjien johtaja ja ajoi ponnekkaasti saamelaisten asiaa. Pekan ei tarvinnut keinotekoisella ehdottomuudella pönkittää asemaansa. Hänen kanssaan, kuten edellä mainittujen muiden saamelaisaktiivien kanssa on ollut rakentavaa yhteistyötä.

Kullankaivajat mahdinosoituksen välikappaleiksi


Sitten tuli uusi kärsimättömyyden aalto, uuden veren saanti oli itseisarvo. Äänin 11-10 valittiin uudeksi puheenjohtajaksi Klemetti Näkkäläjärvi. Uudella puheenjohtajalla oli näyttämisen ja pätemisen tarve, mihin tiukka valinta kannusti. Uudistettu kaivoslaki antoi siihen sopivan välineen. Kullankaivajat joutuivat sijaiskärsijöiksi käräjien sisäisen valtataistelun vuoksi.

Puheenjohtajan puoluetoveri oikeusministeri järjesti rahoituksen, jolla masinoitiin kullankaivuhakemusten massavalitusruljanssi, jossa monistettiin valituksia ilman tapauskohtaisia perusteluja. Olisi muuten tarpeellista tehdä oikeudellinen tutkimus, miten Suomen valtion varoja on voitu käyttää tällaiseen kytkykauppaan. Satatuhatta euroa valitusten tehtailuun ja vastapalvelukseksi puheenjohtaja ryhtyy Ruotsalaisen kansanpuolueen vaalimannekiiniksi.

Saamelaiskäräjät valitti kaikista kullanhuuhdontaluvista ja ympäristöluvista. Valitettiin, että kuivan maan kaivu pilaa kalojen kutualueet ja että imurikaivu tuhoaa porolaitumia. Myös lapiokaivuluvista valitettiin, kunnes käräjät yllättäen perui kahdeksan lapiokaivuvalitustaan. Syykin selvisi. Käräjien varapuheenjohtajan turistilapiokaivun valtausaika päättyi ja piti hakea uutta kullanhuuhdontalupaa. Käräjien olisi tietysti pitänyt johdonmukaisuuden vuoksi valittaa tästäkin. Mutta ongelma ratkaistiin perumalla sisällä olevat valitukset ja voitiin antaa varapuheenjohtajan saada jatkolupansa.

Kullankaivajat ovat olleet vuosikymmeniä jatkuvasti tekemisissä kaivualueilla poromiessaamelaisten kanssa eikä ongelmia ole ollut. Mutta pätemishaluiset johtajat haastoivat riitaa asemansa pönkittämiseksi

Kunnioitan täysin saamelaisten pyrkimystä säilyttää ja elvyttää omaa henkistä ja elinkeinollista kulttuuriaan. Olen valmis olemaan siinä edelleenkin mukana. Mutta en kerta kaikkiaan voi ymmärtää, miksi niin täysin keinotekoisilla perusteilla halutaan vastustaa porolaitumien täysin minimaalista käyttöä.

Mitä vahinkoa porolaitumille?


Valitusten oikeuskäsittelyä varten tehdyn selvityksen mukaan yhden lapiokaivupaikan taloudellinen haittavaikutus porolaitumille on 6,24 senttiä vuodessa. Kaikkien noin 300 lapiokaivualueen vaikutus on yhteensä 18,72 euroa. Nykyisten 17 konekaivualueen vaikutus on selvityksen mukaan vuodessa yhteensä 21,10 euroa. Kaikkien eri kaivumuotojen porotaloudelle aiheuttama haitta on yhteensä vuodessa 49,90 euroa. Näitä lukuja ei Saamelaiskäräjät, paliskunnat eikä mikään muukaan taho ole osoittanut vääriksi. Onko järkeä, että tällaisen minimaalisen haitan vuoksi tuhlataan oikeusministeriön myöntämiä valtion varoja 100 000 euroa? Valitusten käsittelyyn valtion viranomaisissa ja oikeusistuimissa käytetään tuhansia työpäiviä vuosittaisen 50 euron porolaidunvahingon takia.

Tiedän, että asia on periaatteellinen, saamelaisen käsityksen mukaan maa on koskematon ja pyhä. Mutta Saamelaiskäräjien johdon toimintatapa on ollut pelkkää kiusantekoa. Saamelaiskäräjien puheenjohtaja ymmärsi erota kesken kauden. Syyksi hän ilmoitti ILO-sopimuksen ratifioinnin kariutumisen eduskunnassa. Käräjien molemmat varapuheenjohtajat kiirehtivät jo samana päivänä ilmoittamaan, että työ voi jatkua sopimuksen kariutumisesta huolimatta. Siis selkeä irtisanoutuminen eronneen puheenjohtajan tempauksesta.

Voisimmekohan aloittaa rakentavan vuoropuhelun?

Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin siis toinen entisistä varapuheenjohtajista, Tiina Sanila-Aikio. En tunne häntä tarkemmin, mutta eri tahoilta olen saanut käsityksiä, että hän on tiukka, mutta edellistä puheenjohtajaa paremmin ympäristön, niin saamelaisten kuin lantalaistenkin, realiteetteja ymmärtävä henkilö. Hänellä ei ole sellaista henkilökohtaista keinotekoisen pätemisen tarvetta kuin edeltäjällä. Saamelaisten asian ajaminen on tärkeintä. Tärkeintä ovat tulokset, ei rähinän aikaansaaminen.

Lähetin uudelle puheenjohtajalle onnittelut valintansa johdosta ja ehdotin keskusteluyhteyttä. Sain hyvin asiallisen ja yhteistyöhakuisen vastauksen. Kun kullankaivajien liiton edellinen puheenjohtaja lähetti käräjien edelliselle, nyt siis eronneelle puheenjohtajalla vastaavan onnittelun ja yhteistyöehdotuksen , vastaus oli ollut keskusteluyhteyden torjuva. Nyt lähtökohta on lupaavampi.

Uskoisin, että nyt olisi mahdollisuus rakentavampaan kommunikointiin käräjien kanssa. On selvää, että kaiken kattava yhteisymmärrys on lyhyellä tähtäyksellä jokseenkin mahdotonta, mutta voisimme edetä askel askeleelta. Uudelle puheenjohtajalle toimitimme Hyvä kullankaivu -ohjekirjasen. Pyysin siihen kommentteja. Seuraava askel voisi olla, että jo kaivettujen alueiden jatko- ja kaikki lapiokaivuluvat olisi mahdollisia ilman valituksia. Kun lähdetään uusille alueille, yhdessä sovitaan pelisäännöt. Ohjekirjanen on juuri tätä tarkoitusta varten. Jos tulee perusteltuja ehdotuksia jonkin poromiehiä häiritsevän asian korjaamiseksi, ohjekirjasta täydennetään. Ohjekirjanen sisältää lukuisia poronhoitoon liittyviä ohjeita konfliktien välttämiseksi.

Ei kullankaivajilla ei sinällään ole mitään saamelaisia eikä muita poronhoitajia vastaan. Miksi olisi? Mehän olemme osa samaa inarilaista ja sodankyläläistä yhteisöä. Kullankaivajien joukossa on lukuisia saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kuuluvia. Itse kaivan saamelaisten täysin omistamalla kaivospiirillä. Moni meistä toimii monella tavalla yhteistyössä saamelaisten kanssa. Mutta on vaikeaa ymmärtää, miksi saamelaiskulttuurin kannalta promilletasosta promilletason kullankaivu nostetaan tällaiseksi taistelukohteeksi.

Henkilökohtaisesti lähtökohtaisesti toivon, että ILO-sopimus tulisi aiempaa eduskuntakäsittelyä järkevämmillä ehdoilla hyväksytyksi. Mutta toisaalta kovasti pelottaa, että jos sen turvin jatkuu tai jopa pahenee konfliktit kullankaivajien kanssa. Ja käyköhän niin, että kullankaivun valituskokemuksia ryhdytään käyttämään myös muita toimijaryhmiä kohtaan. Ja rahoittaako oikeusministeriö taas valitusprosessit. Varmaankin ainakin, jos tuleva oikeusministeri on Ruotsalaisesta kansanpuolueesta.
 

1 kommentti:

  1. Kiitos perusteellisesta tilannearviosta. Minä pyysin noin vuosi sitten oikeuskansleri Jaakko Jonkkaa selvittämään RKP-Sk-kytkentää kullankaivajien kiusaamisessa. Onko kysymys lahjonnasta, kun Anna-Maja Henriksson myöntää määrärahan puoluetoverilleen Klemetti Näkkäläjärvelle shikaaniluonteisten valitusten tehtailua varten ja vastapalvelukseksi hankkii poliittista vaikutusvaltaa puolueelleen, jonka jäseniksi saamelaiseliitti liittyy ja asettuu ehdolle kunnallis- eu- ja eduskuntavaaleissa. Jonkka vältti hankalaan asiaan syventymisen kirjoittamalla kanteluvastaukseen, että asiaa ei voi selvittää, kun kantelija ei ole esittänyt täsmällisiä tapahtumatietoja päivämäärineen. Jossain muodossa palaan vielä asiaan. Aarne Alhonen

    VastaaPoista