Hannu Viranto
Kirjoitus julkaistu alun perin Mineraliassa 1/2021
Kyseltiin, että voisinko järjestää Petsamoon, suomalaisten vanhoille
asuinmaille kivimatkoja, joihin yhdistyisi myös muuta tutustumista alueeseen. Siellähän
on kaivoksia, joten olisi varmaankin kiviharrastajille löytyisi
mielenkiintoista. Joku tiesi, että kultaakin oli kaivettu ja löydettykin
puroista. Avolouhoksissa, tieleikkauksissa ja muissa vastaavissa pääsisi
helposti kiviin käsiksi. Nikkelisulaton rikkipäästöt ovat tappanet sammaleet ja
kasvillisuuden laajoilla alueilla, joten maaperä oli paljastunutta kivipeltoa
ainakin Nikkelin kaupungin ympärillä. Samalla voisi tutustua tarunhohtoiseen
Petsamoon muutenkin.
Elettiin 1990-luvun alkuvuosia. Olin jo järjestänyt useita kiviharrastajien
matkoja Hiipinä-tuntureille Kuolan keskiosiin, Arkangeliin ja Siperiaan
Novosibirskin seudulle. Niilläkin
matkoilla oli puhetta Petsamosta matkan kohteena. Kiviharrastajien matkat
Petsamoon eivät olleet aivan yksinkertaisia järjestää. Olin jo 1988 toki yhden
matkan järjestänyt Petsamoon. Kuitenkin vain siten, että junalla Murmanskista
Nikkeliin ja sitten bussilla Norjaan, mutta silloinkin junamatka suljetuissa
vaunuissa. Myös parilla tavanomaisella turistimatkalla olin käynyt.
Petsamo tiukasti vartioitua sotilasaluetta
Pääsihteeri Mihail Gorbatsov Venäjä avasi 1987 Murmanskin alueen, johon
Petsamo kuului, alueelliselle yhteistyölle. jonka tuloksena syntyi mm. Barentsin
Euro-Arktinen yhteistyöjärjestelmävuonna 1993. Petsamo oli avautunut jo
1980-lopussa ns. kotiseutumatkoille eli Petsamossa asuneille ja heidän
jälkeläisilleen. Muunlaisten ryhmien matkoille oli vaikeampi saada lupaa.
Petsamo oli Venäjän tärkeimpiä sotilastukikohtia Natoon kuuluvan Norjan
rajalla. Bussimatkoilla piti tiukasti
pysyä päätiellä ja käytiin muutamassa kulttuurikohteessa. Tiealueilta
poikkeaminen ei ollut sallittua. Tiettyinä viikonpäivinä olivat tiet kokonaan suljettuja
sotaharjoitusten vuoksi. Sotilaskohteita oli kaikkialla.
Venäjän tiedeakatemian Kuolan tiedekeskuksen
geologisen instituutin geologit olivat jo ennestään tuttuja. Heidän kauttaan
sain apua luodakseni yhteyksiä Petsamon geologeihin. Suurta innostusta ei
siellä aluksi syntynyt. Geologit olivat kaivosyhtiön palkkalistoilla eikä suuryhtiötä
turistit, eivät myöskään kiviharrastajat kiinnostaneet. Mutta sitten sain
yhteyden Nikkelin kaupungin läheisyydessä sijaitsevan "Kuolan
supersyvän" geologeihin. He olivat ryhtyneet markkinoimaan matkailijoille
käyntejä kohteessa. Maksullisena tietysti. Itsekin olin kerran jo käynyt.
Kuolan supersyvä voisi olla avainsana
Kuolan supersyvä -nimen saanut on 1970 aloitettu ja 1992 loppuun
saatettu porausreikä. Se on 12 262 metriä syvä ollen siihen aikaan maailman
syvin. Pyrkimyksenä oli päästä 15 kilometriin, mutta poran terä ei kestänyt
tuossa syvyydessä vallitsevaa 300 asteen lämpötilaa. On myöhemmin eri puolilla
maailmaa tehty yrityksiä rikkoa ennätystä ja onnistuttukin, mutta vain muutamalla
kymmenellä metrillä. Tiettävästi syvin porausreikä tällä hetkellä on Venäjän
Sahalinilla vuodelta 2011. Syvyys on 12 345 metriä.
Supersyvä sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Zapoljarnin kaivoskaupungista. Zapoljarn tarkoittaa "Napapiirin takainen".
Supersyvän rakennukset 1990-luvun alussa. Tornioon kirjoitettu tavoite 15 000 metriä. Nyt rakennukse on purettu.
Petsamon geologit tiesivät aiemmat kivimatkaryhmäni Venäjän muille
alueille. He laskivat, että myös Petsamon alueelle saataisiin vastaavia
kiviharrastajamatkoja, yhtenä kohteena ”supersyvä”. Neuvostoliiton hajottua lähes
kaikilla oli haaveena tehdä ”bisnistä”, ryhtyä ”kapitalistiksi” neuvostoaikaisen
termin mukaisesti.
Matkaan siis
Petsamon
mahdollinen kulta ja jo ennestään tunnetut korukiviesiintymät
kovin kiinnostivat. Olihan Petsamo vanhaa suomalaisasutusta ja niin
lähellä. Oli kuitenkin ensin tehtävä tiedustelumatka selvittämään,
löytyisikö riittävän kiinnostavia kohteita. Kun tarkoituksena oli tehdä
maastokäyntejä pääteiden ulkopuolelle, jossa oli sotilaskohteita, hankin matkalle
varmuuden vuoksi hyväksynnän myös Murmanskin aluehallinnosta ja Nikkelin
kaupungin hallinnosta, joihin molempiin minulla oli ennestään hyvät yhteydet.
Aluksi Murmanskin aluehallinnossa suhtauduttiin asiaan hyvin epäilevästi, mutta
Kuolan tiedekeskuksen geologien puolto auttoi.
Lasse Kock (vas), Hannu Viranto ja Ilkka Härkönen. Taustalla Petsamon Nikkelin sulatto
Lähdimme tunnetun kiviharrastaja Lasse Kockin ja GTK:n geologi Ilkka
Härkösen kanssa matkalle. Nikkelin
kaupunginhallinnossa meidät otettiin NIMI vieraanvaraisesti vastaan, koska
hekin olivat kiinnostuneita ulkomaalaisista matkailijoista. Myös Nikkelin
sulatossa käytiin. Kauhistutti, miten sellaisessa melussa ja rikintuoksuisessa pölyssä
joku voi jatkuvasti työskennellä. Joillakin olikin kaasunaamarit käytössä. Sulaton
työläisten elinikä jäikin alle 50 vuoden, kuten hautausmaan muistokivistä
saattoi todeta.
Etualalla tunturirinnettä, josta sammal ja muu kasvillisuus on täyin tuhoutunut sulaton rikkipäästöistä. Jäljellä pelkkä kivikko.
Kävimme tieleikkauksissa ja muissa kohteissa, jossa oli paljastunut
kallioperää. Osoittautui, että käymillämme alueilta ei löytynyt
mielenkiintoisia kohteita. Pistäydyimme myös
etelään vievää tietä kilometrin verran louhokselle. Kiviä naputellessamme
kuulimme voimakkaiden moottorien jyrinää ja kirskuntaa. Arvelimme, että siellä
ovat jotkin varmaankin kaivostoimintaan liittyviä töitä meneillään. Telakoneet
liikkeellä. Pian juoksi pari sotilasta, ilmeisesti upseereja huutaen, että
millä oikeudella te olette tulleet panssarivaunujen harjoitusalueelle.
Geologimme otti asian tyynesti, vaikka mitä ilmeisemmin oli vienyt meidät
ulkomaalaiset kielletylle alueelle.
Meidän ja hänen tietonsa sotilaat ottivat talteen. Hän myöhemmin
todennäköisesti joutui puhutteluun. Tai ehkä hän oli luvan hankkinut, mutta
nämä upseerit eivät tienneet.
Geologin pääintressi oli esitellä Supersyvää. Siellä kävimme ja hän
esitteli poraustuloksia, jotka kyllä kiinnostivat omaa geologiamme Ilkka
Härköstä, mutta tuskin kohteella olisi laajempaa kivimatkalaisten kiinnostusta.
Tietysti oli sykähdyttää seistä maailman syvimmän, yli 12 kilometriä syvän
porausreiän äärellä. Mutta eihän se reikä tietystikään ollut avoinna eikä sinne
12 kilometrin päähän nähty katsomaan. Alkoi selvitä, että varsinaisia
mielenkiintoisia kivikohteita ei Petsamosta löytyisi.
Jospa Liinahamariin
Oli kuitenkin vielä Liinahamari, jonne olisi kiinnostavaa päästä. Sehän
oli suljettu alue, mutta jonne saattoi suhteilla päästä. Olin saanut Murmanskin
aluehallinnon kansainväliseltä osastolta suullisen tiedon, että pääsisimme
siellä käymään. Nikkelin kaupunginhallinnossa lupa tiedettiin ja luvattiin,
että heiltä tulisi joku mukaamme, mikä olisi ilmeisen välttämätöntä.
Liinahamariin vievän tien puomi
Menimme puomille sovittuna aikana odottelemaan kaupungin edustajan
tuloa, mutta ei näkynyt. Pyysin vartijoilta mahdollisuutta soittaa heidän
puhelimellaan aluehallintoon Murmanskiin, mutta lupaa en saanut. Tuohon aikaan
ei ollut kännykkäyhteyttä. Sotilashallinto tietysti sanoi viimeisimmän sanan.
Suomen Petsamo-ajan Jäämerentie päättyi Liinahamarin ympäri vuoden
sulaan satamaa, joka Suomen aikaan oli hyvin vilkkaassa käytössä. Suunniteltiin
jopa rautatietä Rovaniemeltä Liinahamariin. Neuvostoliiton aikana se oli
sotilaskäytössä, mutta käyntimme aikaan jo tyhjillään. Suomesta oli 1990-luvun
alussa hankkeita vuokrata satama ja siten saada pitkään haaveiltu yhteys
Jäämerelle.
Keski-Venäjältä kotoisin ollut Trifon perusti 1530 luvulla Petsamon luostarin ja Paatsjokisuuhun Norjan rajalle Boris Glebin kappelin saaden lisänimen Petsamolainen. Suomalaiset (mahdollisesti Juho Vesaisen joukot) tuhosivat luostarin jouluyönä 1589. Tämä kuva on otettu 1997. Vuoden 2007 tulipalon jälkeen uusi luostari rakennettiin 2012.
Suojelurahat kannattaa maksaa
Yövyimme Nikkelin kaupungissa ”hotellissa” eli asuinkerrostalon yhdestä
kerroksesta tehdyssä majoitustilassa. Auto piti jättää takapihalle. Paikalle
tuli ehkä 10-vuotiaita poikia, jotka lupasivat vartioida autoamme korvauksesta,
joka nykyrahassa olisi muutama euro. Aiemmasta kokemuksesta tiesin, että on
viisasta maksaa ongelmien välttämiseksi ja maksoin.
Hotelliin tuli autollaan myös ruotsalaisia. Naureskelivat, että pikkupojat
olivat kerjänneet heiltä ”suojelurahoja”, mutta eihän he sellaiseen suostuneet.
Yritin neuvoa, että kannattaisi maksaa se mitätön raha. Yöllä kävin kurkistamassa
ikkunasta ja siellä ne pojat olivat vartiossa. Aamulla ruotsalaiset tulivat
kiroillen ylös hotelliin. Auton kumit oli puhkottu. Meidän automme oli täysin
kunnossa. Ruotsalaiset eivät olleet oppineet venäläisiä tapoja. Samanlaista
huono-oppisuutta Venäjän realiteeteista olen havainnut myöhemminkin.
Jälkikirjoitus
Vuonna 1940 rakennettu Nikkelin kuparisulatto lakkautettiin joulukuussa 2020. Omistaja Norilsk-Nikkel lupaa työllistää pääosan sen 660 työntekijästä yhtiön muille laitoksille mm. Kuolan keskiosan Montsegorskiin ja pääpaikkaan Norilskiin Siperian Taimyrin alueelle. Yhtiö omistaa Harjavallan nikkelijalostamon.
Norilsk Nickel on luvannut Nikkelin sulaton jälkihoitoon kaksi miljardia euroa, josta matkailun kehittämiseen 150 miljoonaa euroa. Suunnitteilla oli perustaa Liinahamariin maailmanluokan matkailukeskus, jonne odotetaan 300 000 turistia vuosittain. Sinne rakennettaisiin hotelli ja pienlentokenttä. Talvimatkailun lisäksi alueelle olisi tarkoitus kehittää kesän luonto-, kalastus- ja seikkailumatkailua. Kustannusarvio on 220 miljoonaa euroa.
Jos suunnitelmat toteutuisivat, Liinahamarin tienkin tiukasti suljettu puomikin poistuisi.